Elämä on elämisen arvoista

Nyt voin aidosti ja rehellisesti sanoa olevani onnellinen tällä hetkellä. Joulukuusta lähtien olen saanut kaikkia minun asioita niin paljon eteenpäin, ettei mulla ole enää mitään aihetta stressiin, ahdistukseen tai masennukseen.

Sain säännöllisen lääkityksen minun diabetekseen ja olen ottanut lääkkeet myöskin säännöllisesti kohta 2 kuukauden ajan.

Oon saanut vuokranantajani kanssa sovittua maksusuunnitelman vuokrarästeille. Maaliskuussa 2024 kaikki rästit on kuitattu ja saan asua tässä asunnossa, enkä joudu kodittomaksi.

Kaikki terveydelliset asiat on ollut hoidossa joulukuusta lähtien.

Paperit edunvalvontaan kävin viemässä maistraattiin tammikuussa. Se alkaa joskus tämän vuoden syksyllä.

Lääkäri soitti 4.1, että maksa-arvot on niin koholla, että minun pitää lopettaa alkoholinkäyttö. Päätin 8.1 lopettaa kokonaan ja se päätös on pitänyt tähän päivään saakka ja tulee pitämään tulevaisuudessakin.

Sain 2.2 vihdoinkin raahattua itseni lääkäriin ottamaan testosteroni-piikin, joka minun olisi pitänyt käydä ottamassa jo yli 3 vuotta sitten. Säännöllinen lääkitys siihenkin on nyt olemassa ja aktiivinen.

Kaikki asiat, mistä murehdin, mistä ahdistuin, masennuin ja stressasin yli 3 vuotta on nyt poissa ja ensimmäistä kertaa 3 vuoden jälkeen tunnen eläväni.

Sain vihdoin apua, jota oikeasti tarvitsen.

Elämäni on vihdoinkin elämisen arvoista.

Alkoholisoitunut nuori, tai ainakin melkein - Elämänhallinta

Elämäntilanteeni tällä hetkellä on se, ettei mulla ole opintoja, töitä tai mitään muutakaan elämässä, joka tois jotain rytmiä ja sisältöä. En opiskele, koska ajattelen etten koe pystyväni siihen, ja koska mulla ei ole tutkintoa tai mitään papereita, joilla voisin ilmaista osaamistani, niin en myöskään saa tai tee töitä.

Elämäni on pääsääntöisesti sitä, että nukun, syön, ryyppään ja näen kavereita tai tuttuja. Elän Kelan tuilla, mitä saan. Ne riittävät oikein hyvin elämiseen. Ehkä siinä on sekin, että olen tottunut elämään niillä, joten oon sopeutunut tähän elämään. 

Noh, olen ollut nyt reilun vuoden tekemättä mitään. Opinnot päättyivät kesäkuun alussa 2020. 

Tämä on saanut aikaan sen, että mun alkoholin käyttö on lisääntynyt huomattavasti. Tasaisin väliajoin olen ollut joko kavereiden kans juomassa tai yksin. Suurimman osan ajasta kuitenkin yksin. Maailmalla vallitseva tilanne ei ole päätöksiini juuri vaikuttanut.

Aina, kun rahaa on ollut, olen ollut juomassa.

Nyt tilanne alkaa olla sellainen, että juon suurimman osan ajasta, koska muuten ahdistaa ja masentaa liian paljon. En pysty olemaan selvinpäin enää. Jos olen selvinpäin, niin en voi sietää oloani.

Elämäni alkaa mennä siihen, että juon kokoajan. Mikäli rahatilanne sen sallii. Vaikka tililläni ei olisi rahaa, olen joutunut pyytämään sitä kavereiltani lainaksi. Vain ja ainoastaan siksi, että pääsisin juomaan. Tiedän, että mulla on ongelma, ja joka voi pitkittyessään vaikeutua ja tuoda elämään kaikkea muutakin negatiivistä. 

Mutta en pysty lopettamaan. En, vaikka haluaisin. 

Ensin pitäisi saada muuten elämä kuntoon, koska alkoholi ei ole syy mun muihin ongelmiin, vaan seuraus. Jos elämäni ei olisi tasapaksua kokoajan, niin voisin olla selvinpäin. Jos en olisi velkaa, niin voisin olla selvinpäin. Mutta, koska elämäni on tällä hetkellä muuten sekaisin, niin juon, koska en keksi muuta.

Fyysinen sekä henkinen kunto heikkenee - Mielenterveys

En ole kirjoittanut blogia hetkeen ja siihen lienee ihan ymmärrettävä syy - en vain enää jaksa. Kuntoni heikkenee päivä päivältä enemmän niin fyysisesti kuin myös henkisesti. En voi tehdä asialle mitään. Olen luovuttanut elämän suhteen kokonaan jo kauan aikaa sitten.

Elämäni on ollut aina yhtä vuoristorataa. Välillä menee hyvin ja välillä huonosti ja se on normaalia. Mutta omalla kohdallani tuntuu, että niitä hyviä kokemuksia on harvassa. Olen vakavasti masentunut.

En pelkää puhua kuolemasta. Sen on varmaan moni huomannutkin jo aikaisemmin. Olen siitä puhunut useita kertoja. Tuntuu, että olisi vain helpompi luovuttaa. Jokin minua silti pitää täällä edelleen. Ystävät, perhe ja sukulaiset. Ilman niitä en olisi täällä.

Olen alkanut huomaamaan fyysisiä ongelmia kehossani, ja uskon, että ne liittyy juurikin siihen elämästä luovuttamiseen. En enää välitä omasta terveydestäni vaan annan sen mennä omalla painollaan. 

Kärsin todella paljon unettomuudesta. Vaikka nukun kuinka paljon tahansa, olen aina yhtä väsynyt ja saatan nukahtaa kesken päivän. Vaikka olisin valvonut vuorokauden ympäri, nukun silti vain muutaman tunnin, jonka jälkeen en enää saa unta.

Koen elämän merkityksettömäksi. Mikään ei tunnu missään, ei edes asiat jotka ennen saivat minut iloiseksi. Elämä on pelkästään yhtä ja samaa tasapaksua menoa. Pikkuhiljaa menetän toivon elämään.

Ainoa tavoite elämässäni on elää huomiseen asti. Se, että selviän päivä kerrallaan. Jossain vaiheessa jokainen meistä kuolee, mutta toivon, että elän vielä huomenna.

En halua jättää läheisiäni kärsimään, joten en todellakaan tee itselleni mitään. Annan vain oman terveyden ja elämän ylipäätään kulkea omalla painollaan. 

Miksi elän? - Mielenterveys

Läheiset on syy sille, miksi elän. Siksi en halua menettää enää ainuttakaan teistä sukulaisista, perheenjäsenistä tai ystävistä. 

Olen joutunut jättämään hyvästit tärkeälle siskolleni 3.10.2019. Olen menettänyt paljon ystäviä sekä tänä, että myöskin viimevuonna.

Olen ollut vuosia masentunut, yksinäinen, sekä hetki hetkeltä entistä enemmän syrjäytynyt. Olen ollut itsetuhoinen ja ollut lähellä tappaa itseni.

Yrityksiä on takana useita, ja jokaiselle sellaiselle on syynsä ja tarkoituksensa. 

Olen yrittänyt lähteä, mutta silti aina jokin on kuitenkin viivästyttänyt minua. Syy sille on läheiset. Ystävät, sukulaiset ja perheenjäsenet.

Vihaan itseäni ja elämääni. Koen itseni täysin merkityksettömäksi. Kuka minusta välittää?

Olen päivä päivältä entistä yksinäisempi sekä syrjäytyneempi. Välttelen sosiaalisia tilanteita ja lukittaudun omaan asuntooni.

Jos joku kavereistani pyytää minua tekemään jotain hänen kanssaan, valehtelen ja sanon, etten kerkeä tai että on muuta tekemistä.

Koen myös, etten kuulu joukkoon. En löydä itselleni paikkaa tältä planeetalta. Yritän jatkuvasti hakea muista ihmisistä hyväksyntää.

Olen koko elämäni ajan etsinyt itseäni ja omaa minääni. Sitä en vaan löydä. En, vaikka kuinka yritän etsiä sitä.

Elämästäni puuttuu jollain tavalla luottamus. En pysty luottamaan ihmisiin, enkä edes itseeni.

Itsetuntoni on todella heikko, eikä se korjaannu vaan murenee päivä päivältä enemmän.

Olen ulkopuolisen näkökulmasta katsottuna ehjä, mutta sisältä täysin palasina. Olen joutunut taistelemaan elämästä niin kauan kuin muistan.

Olen erilainen kuin muut, ja pelkästään sen asian hyväksyminen on todella vaikeaa. En hyväksy itseäni.

Fyysinen kuntoni romahtaa hetki hetkeltä enemmän, koska en liiku vaan istun kotona koneen ääressä.

Minulla ei ole sosiaalista elämää muuta kuin ainoastaan netissä. 

Ainut sosiaalinen tilanne minulle on kaupassa käynti. 

Ja, koska en käy kaupassa jokapäivä, näen ihmisiä vain pari kertaa kuukaudessa.

Mikä tämän tekstin pointti on? Avunhuuto. Toisinsanoen viesti muille, että tarvitsen apua ja tukea.

En kaipaa läheisiltä tai ystäviltä vastuun siirtämistä jollekin muulle.

Tällä tarkoitan sitä, että kun pyydän apua, niin ihmiset ohjaa minut heti vain ammattilaisten puheille.

Läheiset ja ystävät on tärkeitä minulle ja tarvitsen tukea ja turvaa. 

En tarvitse kuuta taivaalta, vaan pienikin apu on hyvästä.

Puhuminen auttaa. Tiedän sen hyvin. 

Mutta aina, kun otan puheeksi nämä asiat jonkun läheiseni kanssa, niin heti se vastuu heitetään jonkun muun harteille.

Tämä on hätähuutoni. 

Läheiset, auttakaa minua. Te olette syy siihen, miksi olen vielä täällä.

Epävarma omasta tulevaisuudesta - Koulutus ja opiskelu

Asiat on kyllä tän mun koulun keskeytyksen aikana muuttunu aika paljon. En oo vielä ehtiny edes aloittaa opintoja varastopuolella, kun sinne siirryin kesäkuun alussa. Mut nyt tän keskeytyksen aikana oon alkanu miettimään sitä, että onko se varastoalakaan se mun juttu. 

Mulla on ollu jo yläasteen ajoilta asti kiinnostus media-alaa kohtaan ja täytyy ottaa huomioon se, että oon ihan pienestä pitäen tehny tietokoneella paljon kaikkea ja ollu valo- ja videokuvauksesta kiinnostunu sekä striimaan Twitchiin. 

Mä kävin Valman aikana koulutuskokeilussa media-alalla Oulun Luovilla ja kokemuksena se oli tosi hyvä. Jo sillon mulla oli media-ala yhtenä hyvänä opiskelu vaihtoehtona. Mutta koska oon ollu kuljetusalasta kiinnostunu ihan pienestä pitäen, se vei mennessään. Kun pääsin opiskelemaan sinne, tajusin, että se koko mun kuvitelmani kuljetusalasta oli täysin väärä. 

Siirryin kesällä varastolle, mutta koronan ja mun psyykkisten ongelmien takia en voinut vielä aloittaa opintoja. Nyt oon ollu kohta 4 kuukautta keskeytyksellä. Alan vaihdos on ollut usein mielessä, mutta haasteena siinä on ollut se, etten ole keksinyt oikein mitään vaihtoehtoa, alaa joka kiinnostais median lisäksi. 

Media-alalle en hakenut alunperin siksi, koska alalla työllistyminen on vaikeaa. Nyt kuitenkin oon päätynyt siihen tulokseen, että vaihdan media-alalle. Kunhan saan asiat kuntoon niin, että pystyn jatkamaan opintoja, niin opiskelen itseni media-assistentiksi. 

Oon nuori vielä ja paljon elämää edessä. Jos ala tulee olemaankin sellainen, josta en lopulta tykkää, niin aina on mahdollista uudelleen kouluttautua.

Uskon siihen, että löydän oman polkuni vielä jostain. Se saattaa löytyä jostain ihan yllättävästäkin paikasta. Mutta uskon, että media-ala loppupeleissä on se mun juttu. 

Näitä hommia on tullut tehtyä ihan omasta harrastuksen johdosta jo lähes 5,5 vuotta, sekä tietokoneella on tullut tehtyä vaikka mitä asioita jo ihan pienestä pitäen.

Kun tuntuu, ettei enää jaksa - Mielenterveys

"En enää jaksa. Lyhyt lause, mutta niin vaikea sanoa ääneen. En yksinkertaisesti jaksa elää. Kaikki voimavarani elämää varten on hävinnyt. Olen menettänyt tärkeitä ihmisiä elämästäni. Olen koko elämäni ajan etsinyt itseäni ja paikkaani tässä maailmassa. Olen nuori vielä ja minulla olisi elämä vielä edessä. Mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa. En ole onnellinen omaan elämääni ja itseeni.

En ole lähellekään kaikille kertonut omasta elämästäni kaikista yksityiskohtaisimpia asioita, sekä sitä, miten monta kertaa olen jo yrittänyt lähtöäni täältä. En puhu näistä asioistani hetken mielijohteesta tai vaan, koska nämä asiat on tabuja.

Tiedän, että olen mielenterveysongelmainen. Olen joutunut käymään ammattilaisen puheilla useita kertoja elämäni aikana joko omasta halusta tai jonkun muun huolen takia. Olen meinannut joutua jopa suljetulle osastolle. En ole tähän päivään mennessä saanut mistään oikeanlaista apua ongelmiini, koska en tiedä, mikä minua vaivaa.

Miksi just minun piti syntyä tähän maailmaan tämmösenä kuin olen? Koen olevani virhe maailmankaikkeudessa. Minun ei olisi pitänyt koskaan tulla tähän maailmaan. En koe elämälläni olevan minkäänlaista tarkoitusta. Minulla ei ole elämänhalua. Olen täällä, koska joku muu niin on minun puolesta päättänyt. 

Epäonnistun jatkuvasti kaikessa, mitä teen. En koe onnistumisia mistään. Elämä menee vaan kokoajan huonompaan suuntaan. 

Haluan kadota. Syrjäytyä koko yhteiskunnasta. Jättää kaiken taakse ja lähteä. En halua kuolla, vaan kadota. Haluan kaiken pahan pois. Myydä omaisuuteni pois ja lähteä maailmalle. Jättää kaiken taakseni.

En löydä paikkaani elämästäni mistään. Miksi elän, jos elämälläni ei ole merkitystä?"

Miltä eläminen tuntuu - vai tuntuuko se enää miltään?

Mua ei oo luotu elämään täysi-ikäisen elämää.

Mua ei oo luotu kantamaan näin isoa vastuuta, huolia ja murheita.

Mua ei oo luotu elämään elämääni yksin ja selviytymään kaikesta omin avuin.

Tuntuu kuin kukaan ei välitä.

Mitä tapahtui sille Rasmukselle, joka oli sosiaalinen, puhelias, aina hyvällä tuulella ja nautti elämästään?

Mitä tapahtui koko mun elämälle?

--

Erakoidun pikkuhiljaa kaikesta.

Kaverisuhteita lähtee, ja sosiaaliset kontaktit häipyy ja väistyy mun elämästä. Mut jätettiin yksin. Kukaan ei välitä.

Totuus on se, etten pärjää elämässä yksin.

Jos kukaan ei auta, tue tai neuvo mua, en enää pärjää.

En osaa elää elämää.

Kaikki ihmiset heittää vastuun takaisin mulle, kun yritän sanoa, että tarvin apua.

Eikö ketään enää kiinnosta mun elämä?

--

Kärsin vakavista mielenterveys-ongelmista ja yksinäisyydestä,

ja vielä kaikenlisäksi mulla on Aspergerin piirteitä ja Klinefelter,

joiden kans en oo vieläkään oppinu elämään.

Kaikki työntää vastuun mulle, koska mä olen "aikuinen".

Vaikka oonkin iällisesti 18v, oon ikinuori.

--

Oon monesti jo yrittäny kertoa, että mulla on paha olla.

Oon yrittäny näyttää sen olemuksella ja jopa teoilla.

Silti kukaan ei välitä."

 

Täysi-ikäisyys - "Onko se odotuksen arvoista?"

Elämä on perseestä. Oisinpa vielä lapsi, niin kaikki olisi helpompaa. Nyt joudun ottamaan vastuun itsestäni ja tekemisistäni yksin.

Ei täysi-ikäisyys ollutkaan niin loisteliasta, mitä oisin kuvitellu. Nyt vaan entistä enemmän masentaa kaikki, kun vastuu ja velvollisuudet polttaa takamuksessa kokoajan ja päätösvalta lähes kaikesta on mulla itselläni.

Omilleen pitäisi muuttaa, mutta kuinka mä sen kaiken teen? 

Kaikki raha-asiat pitäs saada kuntoon. Alkoholin käyttö lopettaa jo heti alkuun ja nettikasinoihin rahojen tunkeminen myös.

Nyt ois korkea aika ottaa vastuu itsestä ja tekemisistä, mut tuntuu etten kykene siihen. Mut en halua myöskään elää niin, että jokin muu ihminen päättää mun asioista.

Liikaa asioita mun pään sisällä. En saa mistään selkoa.

Tasa-arvo - "Nautinko elämästäni vai en?"

Oon ollut aina jollain tasolla riippuvainen "suosiosta", kehuista ja arvostuksesta mua kohtaan. Oon huomannu, että yritän aina etsiä asioita, joilla pystyisin nostamaan itseni korkeammalle kuin muut. 

Yksi syy sille, miks lähdin opiskelemaan kuljetusalaa oli se, että ajattelin olevani silloin arvokkaammassa asemassa muihin ihmisiin nähden, vaikka todellisuus on täysin eri.

Olitpa millä tahansa alalla tai millainen ihminen tahansa, kaikki ovat tasa-arvoisia. Kukaan ei ole toistaan arvokkaampi vaan kaikki ovat samalla viivalla. 

Raha on myös asia, joka saa mut nostamaan itseäni korkeammalle pallille. Mutta ei sekään määrittele ihmiselle arvoa.

Oon alkanut miettimään, että olenko voinut valita väärän reitin elämässäni vain siksi, että tunnen oloni arvokkaammaksi. 

Vaikka nautin siitä, että saan kehuja ja arvostuksia, en halua elää elämääni niin, että teen huonoja päätöksiä pelkkä raha ja maine mielessä.

Joillekin tämä asia saattaa tulla täytenä yllätyksenä, koska en ole sellainen persoona, josta voisi kuvitella tämmösten ajatusten tulevan edes esille.

Oon myös miettinyt sitä monesti, elänkö oikeasti sellaista elämää, mistä nautin ja mitä haluan. Onko kuljetusala oikeasti se mun juttu? Miksi elän näin? Nautinko tästä?

Nämä on kysymyksiä, mihin en tiedä vastauksia. 

Aina voi uudelleen kouluttautua, mutta opiskelukaan ei tunnu kiinnostavalta oikein millään muulla alalla.

Uskallanko lopulta edes ajaa C-korttia, tulenko pääsemään edes teoriakokeita läpi? Sitä ei tiedä kukaan. Riittääkö kiinnostus edes työelämään?

En tiedä, mutta jokin nyt on vinksallaan. En tiedä, nautinko elämästäni. 

Yksinäisyys - "Kun haluaa vaan eristäytyä..."

Mä olen yksinäinen. Oon ollu jo vuosia, niin kauan kuin muistan. Ja tää tunne saa mut jokaikinen päivä mun sisältä vaan entistä enemmän rikki.

Syitä on monia, mutta niistä kaikista eniten mun elämään vaikuttava tekijä on se, että mä olen erilainen.

Kaikki meistä ollaan erilaisia ja se on täysin luonnollista. Mutta asia on se, että mä olen täysin valtaväestöstä poikkeava nuorten keskuudessa. Ja se vaan on fakta. Sitä on monien ihmisten vaikea ymmärtää.

Mä oon taistellu koko elämäni ajan siitä, että mut hyväksyttäis sellasena kuin oon. Mä oon kärsiny yli 11 vuotta koulukiusaamisesta ja sekin oli syystä, ettei mun erilaisuutta hyväksytty.

Mä olen tällä hetkellä 17v ja pian täytän 18. Näiden vuosien aikana oon kokenut kaikenlaista, niin positiivista kuin negatiivistäkin.

18.6.2019

Yksinäisyyden, ahdistuksen ja syrjäytymisen tunne valtasi mun mielen ja sen seurauksena lopetin kauan harrastamani videoidenteon ja siinä samassa myös striimaamisen. Ne oli asioita, joista nautin, mutta luovuin niistä, koska mun voimat ei enää riittäneet.

Asiat meni niin huonoon suuntaan, että katkaisin jopa moniin läheisiin ihmisiin täysin yhteydet. Siinä meni myös suuri osa hyviä kaverisuhteita. En vielä tähänkään päivään mennessä ole ollut näihin ihmisiin yhteyksissä.

--

Koin, että mun on pakko päästä tästä tilanteesta irti. Mutta se lopulta oli erittäin huono vaihtoehto.

Nykyään tänäkin päivänä oon erittäin yksinäinen. Kaipaisin kavereita, mutta mun sosiaaliset taidot ovat huonot. Mulla ei ole sosiaalista pelisilmää, enkä osaa arvioida muiden ihmisten tunteita.

Asiat on kärjistyneet niin pahaksi, että yritän mahdollisimman paljon vain vältellä tilanteita, joissa joudun tulemaan ihmisten kanssa tekemisiin. En osallistu sukujuhliin ja välttelen jopa kavereiden tapaamista.

Vaikka todellisuudessa tarvitsisin kavereita ja sellaista ihmistä, joka vois tukea mua ilman, että mun täytyy esittää mitään.

Olkoon tämä mun hätähuutoni. Mä oon aivan täysin rikki jokaikinen päivä.

Kaipaus - "Haluan takas sun viereen"

"Kirjoitan tämän tekstin, koska koen tällä hetkellä vahvasti, että kaipaan ihmisiä mun ympärilleni. Olen aina ajatellut, että olen tottunut yksinäisyyteen ja vain sillä sivuuttanut koko asian mielestäni pois. Olen kuitenkin huomannut, että mielialani on ollut laskussa jo miltei kuukauden ajan. Olen tullut siihen tulokseen, että kaipaan ihmisiä mun ympärille. 

Kaipaus on tunne, mitä pelkään. Jos kaipaus valtaa mieleni, saatan tehdä asioita, joita kadun myöhemmin. Haluan karata sitä tunnetta. Tämän takia olen vain hiljaa, puhumatta kenellekään mitään, omissa oloissani, vaikka totuus on, että tarvitsisin ihmisiä viereeni ja tukemaan minua. En halua olla yksin, mutta koen silti yksinäisyyttä aivan liikaa.

Olen vienyt itseltäni asioita pois. Sellaisia, mistä olen aina tykännyt. Olen vetänyt yksityisyyteni aivan rajatuksi ja se sattuu. Nämä kaikki asiat ovat seurauksia siitä, että olen yksinäinen. Vaikka tarvitsen ihmisiä ympärilleni, vetäydyn vaan entisestään omaan nurkkaani. 

Tätä tekstiä kirjoittaessani alkaa lähes itkettämään, mutta koen, että minun on pakko jossain vaiheessa kertoa, miltä minusta tuntuu. Olen ollut pitkään, jo vuosia yksinäinen, mutta nyt sen seuraukset näkyvät konkreettisesti.

Vietän aikani tietokoneella, ilman minkäänlaista suunnitelmaa tai edes halua olla siinä. Haluaisin tehdä jotain muiden ihmisten kanssa, mutta ihmiset vain kaikkoaa ympäriltäni. Olen liian sulkeutunut. Tämä teksti olkoon minun hätähuutoni. Tarvitsen ihmisiä ympärilleni."