26.6.2018

Aika astua elämässä eteenpäin!

"Moi! Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Tässä ajassa on tapahtunut paljon asioita. Ensinnäkin, olen suorittanut peruskoulun loppuun saakka ja saanut varmistuksen toisen asteen koulutuspaikasta. Opintoni alkaa Muhoksella 6.8.2018. Lisäksi mulle on tulossa muutto uuteen kotiin. Koska olen ehtinyt asua tässä asunnossa jo 7,5 vuotta, tuntuu oudolta muuttaa uuteen asuntoon. Uudessa asunnossa en tule kuitenkaan viettämään paljoa aikaa, sillä muutan syksyllä Muhokselle Luovin asuntolaan puoliksi omilleen. Tämän jälkeen muutan todennäköisesti lopullisesti yksin omilleen Muhokselle, lähelle koulua, jotta voin suorittaa opinnot helposti loppuun siellä. Mutta mikä tällä hetkellä on ajankohtaista, mulla on menossa kesäloma, enkä malta pääseväni syksyllä kouluun, koska mulla alkaa olemaan tylsää olla jatkuvasti tietokoneella päivät pitkät. Ehkä tämä vähenee pikkuhiljaa. Jännitys kasvaa, mitä lähemmäs syksyä mennään, sillä uusi koulu ja uusi koti on aina jännittävä juttu. Toivottavasti tästä irtosi jotain mielenkiintoista teille, ihan perus elämäähän tämäkin on. :)"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Elämä on elämisen arvoista

Nyt voin aidosti ja rehellisesti sanoa olevani onnellinen tällä hetkellä. Joulukuusta lähtien olen saanut kaikkia minun asioita niin paljon ...