Fyysinen sekä henkinen kunto heikkenee - Mielenterveys

En ole kirjoittanut blogia hetkeen ja siihen lienee ihan ymmärrettävä syy - en vain enää jaksa. Kuntoni heikkenee päivä päivältä enemmän niin fyysisesti kuin myös henkisesti. En voi tehdä asialle mitään. Olen luovuttanut elämän suhteen kokonaan jo kauan aikaa sitten.

Elämäni on ollut aina yhtä vuoristorataa. Välillä menee hyvin ja välillä huonosti ja se on normaalia. Mutta omalla kohdallani tuntuu, että niitä hyviä kokemuksia on harvassa. Olen vakavasti masentunut.

En pelkää puhua kuolemasta. Sen on varmaan moni huomannutkin jo aikaisemmin. Olen siitä puhunut useita kertoja. Tuntuu, että olisi vain helpompi luovuttaa. Jokin minua silti pitää täällä edelleen. Ystävät, perhe ja sukulaiset. Ilman niitä en olisi täällä.

Olen alkanut huomaamaan fyysisiä ongelmia kehossani, ja uskon, että ne liittyy juurikin siihen elämästä luovuttamiseen. En enää välitä omasta terveydestäni vaan annan sen mennä omalla painollaan. 

Kärsin todella paljon unettomuudesta. Vaikka nukun kuinka paljon tahansa, olen aina yhtä väsynyt ja saatan nukahtaa kesken päivän. Vaikka olisin valvonut vuorokauden ympäri, nukun silti vain muutaman tunnin, jonka jälkeen en enää saa unta.

Koen elämän merkityksettömäksi. Mikään ei tunnu missään, ei edes asiat jotka ennen saivat minut iloiseksi. Elämä on pelkästään yhtä ja samaa tasapaksua menoa. Pikkuhiljaa menetän toivon elämään.

Ainoa tavoite elämässäni on elää huomiseen asti. Se, että selviän päivä kerrallaan. Jossain vaiheessa jokainen meistä kuolee, mutta toivon, että elän vielä huomenna.

En halua jättää läheisiäni kärsimään, joten en todellakaan tee itselleni mitään. Annan vain oman terveyden ja elämän ylipäätään kulkea omalla painollaan. 

Miksi elän? - Mielenterveys

Läheiset on syy sille, miksi elän. Siksi en halua menettää enää ainuttakaan teistä sukulaisista, perheenjäsenistä tai ystävistä. 

Olen joutunut jättämään hyvästit tärkeälle siskolleni 3.10.2019. Olen menettänyt paljon ystäviä sekä tänä, että myöskin viimevuonna.

Olen ollut vuosia masentunut, yksinäinen, sekä hetki hetkeltä entistä enemmän syrjäytynyt. Olen ollut itsetuhoinen ja ollut lähellä tappaa itseni.

Yrityksiä on takana useita, ja jokaiselle sellaiselle on syynsä ja tarkoituksensa. 

Olen yrittänyt lähteä, mutta silti aina jokin on kuitenkin viivästyttänyt minua. Syy sille on läheiset. Ystävät, sukulaiset ja perheenjäsenet.

Vihaan itseäni ja elämääni. Koen itseni täysin merkityksettömäksi. Kuka minusta välittää?

Olen päivä päivältä entistä yksinäisempi sekä syrjäytyneempi. Välttelen sosiaalisia tilanteita ja lukittaudun omaan asuntooni.

Jos joku kavereistani pyytää minua tekemään jotain hänen kanssaan, valehtelen ja sanon, etten kerkeä tai että on muuta tekemistä.

Koen myös, etten kuulu joukkoon. En löydä itselleni paikkaa tältä planeetalta. Yritän jatkuvasti hakea muista ihmisistä hyväksyntää.

Olen koko elämäni ajan etsinyt itseäni ja omaa minääni. Sitä en vaan löydä. En, vaikka kuinka yritän etsiä sitä.

Elämästäni puuttuu jollain tavalla luottamus. En pysty luottamaan ihmisiin, enkä edes itseeni.

Itsetuntoni on todella heikko, eikä se korjaannu vaan murenee päivä päivältä enemmän.

Olen ulkopuolisen näkökulmasta katsottuna ehjä, mutta sisältä täysin palasina. Olen joutunut taistelemaan elämästä niin kauan kuin muistan.

Olen erilainen kuin muut, ja pelkästään sen asian hyväksyminen on todella vaikeaa. En hyväksy itseäni.

Fyysinen kuntoni romahtaa hetki hetkeltä enemmän, koska en liiku vaan istun kotona koneen ääressä.

Minulla ei ole sosiaalista elämää muuta kuin ainoastaan netissä. 

Ainut sosiaalinen tilanne minulle on kaupassa käynti. 

Ja, koska en käy kaupassa jokapäivä, näen ihmisiä vain pari kertaa kuukaudessa.

Mikä tämän tekstin pointti on? Avunhuuto. Toisinsanoen viesti muille, että tarvitsen apua ja tukea.

En kaipaa läheisiltä tai ystäviltä vastuun siirtämistä jollekin muulle.

Tällä tarkoitan sitä, että kun pyydän apua, niin ihmiset ohjaa minut heti vain ammattilaisten puheille.

Läheiset ja ystävät on tärkeitä minulle ja tarvitsen tukea ja turvaa. 

En tarvitse kuuta taivaalta, vaan pienikin apu on hyvästä.

Puhuminen auttaa. Tiedän sen hyvin. 

Mutta aina, kun otan puheeksi nämä asiat jonkun läheiseni kanssa, niin heti se vastuu heitetään jonkun muun harteille.

Tämä on hätähuutoni. 

Läheiset, auttakaa minua. Te olette syy siihen, miksi olen vielä täällä.

Epävarma omasta tulevaisuudesta - Koulutus ja opiskelu

Asiat on kyllä tän mun koulun keskeytyksen aikana muuttunu aika paljon. En oo vielä ehtiny edes aloittaa opintoja varastopuolella, kun sinne siirryin kesäkuun alussa. Mut nyt tän keskeytyksen aikana oon alkanu miettimään sitä, että onko se varastoalakaan se mun juttu. 

Mulla on ollu jo yläasteen ajoilta asti kiinnostus media-alaa kohtaan ja täytyy ottaa huomioon se, että oon ihan pienestä pitäen tehny tietokoneella paljon kaikkea ja ollu valo- ja videokuvauksesta kiinnostunu sekä striimaan Twitchiin. 

Mä kävin Valman aikana koulutuskokeilussa media-alalla Oulun Luovilla ja kokemuksena se oli tosi hyvä. Jo sillon mulla oli media-ala yhtenä hyvänä opiskelu vaihtoehtona. Mutta koska oon ollu kuljetusalasta kiinnostunu ihan pienestä pitäen, se vei mennessään. Kun pääsin opiskelemaan sinne, tajusin, että se koko mun kuvitelmani kuljetusalasta oli täysin väärä. 

Siirryin kesällä varastolle, mutta koronan ja mun psyykkisten ongelmien takia en voinut vielä aloittaa opintoja. Nyt oon ollu kohta 4 kuukautta keskeytyksellä. Alan vaihdos on ollut usein mielessä, mutta haasteena siinä on ollut se, etten ole keksinyt oikein mitään vaihtoehtoa, alaa joka kiinnostais median lisäksi. 

Media-alalle en hakenut alunperin siksi, koska alalla työllistyminen on vaikeaa. Nyt kuitenkin oon päätynyt siihen tulokseen, että vaihdan media-alalle. Kunhan saan asiat kuntoon niin, että pystyn jatkamaan opintoja, niin opiskelen itseni media-assistentiksi. 

Oon nuori vielä ja paljon elämää edessä. Jos ala tulee olemaankin sellainen, josta en lopulta tykkää, niin aina on mahdollista uudelleen kouluttautua.

Uskon siihen, että löydän oman polkuni vielä jostain. Se saattaa löytyä jostain ihan yllättävästäkin paikasta. Mutta uskon, että media-ala loppupeleissä on se mun juttu. 

Näitä hommia on tullut tehtyä ihan omasta harrastuksen johdosta jo lähes 5,5 vuotta, sekä tietokoneella on tullut tehtyä vaikka mitä asioita jo ihan pienestä pitäen.

Kun tuntuu, ettei enää jaksa - Mielenterveys

"En enää jaksa. Lyhyt lause, mutta niin vaikea sanoa ääneen. En yksinkertaisesti jaksa elää. Kaikki voimavarani elämää varten on hävinnyt. Olen menettänyt tärkeitä ihmisiä elämästäni. Olen koko elämäni ajan etsinyt itseäni ja paikkaani tässä maailmassa. Olen nuori vielä ja minulla olisi elämä vielä edessä. Mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa. En ole onnellinen omaan elämääni ja itseeni.

En ole lähellekään kaikille kertonut omasta elämästäni kaikista yksityiskohtaisimpia asioita, sekä sitä, miten monta kertaa olen jo yrittänyt lähtöäni täältä. En puhu näistä asioistani hetken mielijohteesta tai vaan, koska nämä asiat on tabuja.

Tiedän, että olen mielenterveysongelmainen. Olen joutunut käymään ammattilaisen puheilla useita kertoja elämäni aikana joko omasta halusta tai jonkun muun huolen takia. Olen meinannut joutua jopa suljetulle osastolle. En ole tähän päivään mennessä saanut mistään oikeanlaista apua ongelmiini, koska en tiedä, mikä minua vaivaa.

Miksi just minun piti syntyä tähän maailmaan tämmösenä kuin olen? Koen olevani virhe maailmankaikkeudessa. Minun ei olisi pitänyt koskaan tulla tähän maailmaan. En koe elämälläni olevan minkäänlaista tarkoitusta. Minulla ei ole elämänhalua. Olen täällä, koska joku muu niin on minun puolesta päättänyt. 

Epäonnistun jatkuvasti kaikessa, mitä teen. En koe onnistumisia mistään. Elämä menee vaan kokoajan huonompaan suuntaan. 

Haluan kadota. Syrjäytyä koko yhteiskunnasta. Jättää kaiken taakse ja lähteä. En halua kuolla, vaan kadota. Haluan kaiken pahan pois. Myydä omaisuuteni pois ja lähteä maailmalle. Jättää kaiken taakseni.

En löydä paikkaani elämästäni mistään. Miksi elän, jos elämälläni ei ole merkitystä?"

Miltä eläminen tuntuu - vai tuntuuko se enää miltään?

Mua ei oo luotu elämään täysi-ikäisen elämää.

Mua ei oo luotu kantamaan näin isoa vastuuta, huolia ja murheita.

Mua ei oo luotu elämään elämääni yksin ja selviytymään kaikesta omin avuin.

Tuntuu kuin kukaan ei välitä.

Mitä tapahtui sille Rasmukselle, joka oli sosiaalinen, puhelias, aina hyvällä tuulella ja nautti elämästään?

Mitä tapahtui koko mun elämälle?

--

Erakoidun pikkuhiljaa kaikesta.

Kaverisuhteita lähtee, ja sosiaaliset kontaktit häipyy ja väistyy mun elämästä. Mut jätettiin yksin. Kukaan ei välitä.

Totuus on se, etten pärjää elämässä yksin.

Jos kukaan ei auta, tue tai neuvo mua, en enää pärjää.

En osaa elää elämää.

Kaikki ihmiset heittää vastuun takaisin mulle, kun yritän sanoa, että tarvin apua.

Eikö ketään enää kiinnosta mun elämä?

--

Kärsin vakavista mielenterveys-ongelmista ja yksinäisyydestä,

ja vielä kaikenlisäksi mulla on Aspergerin piirteitä ja Klinefelter,

joiden kans en oo vieläkään oppinu elämään.

Kaikki työntää vastuun mulle, koska mä olen "aikuinen".

Vaikka oonkin iällisesti 18v, oon ikinuori.

--

Oon monesti jo yrittäny kertoa, että mulla on paha olla.

Oon yrittäny näyttää sen olemuksella ja jopa teoilla.

Silti kukaan ei välitä."