29.9.2017

Ammattikoulu vai lukio?

"Tässä blogikirjoituksessani kerron omia mielipiteitä jatko-opintojen suhteen, enimmäkseen lukioista ja ammattikouluista. Kerron myös vähän hyviä sekä huonoja puolia omakohtaisen mielipiteen perusteella. Suurimmalla osalla 9-luokalla olevista nuorista eivät välttämättä tiedä tarkkaan, mihin he haluavat mennä opiskelemaan peruskoulun jälkeen, minkä takia ne valitsevat yleensä lukion sitä varten, että sitten on vielä 3 vuotta lisä-aikaa miettimiseen, kunnes suurinosa lopulta päätyykin ammattikorkeakouluun sen jälkeen. On taas nuoria, jotka haluavat opiskella ahkerasti ja haluavat jopa yliopistoon asti. Syitä tähän voi olla esimerkiksi se, että nuoret kokevat haluavansa "paremman työn" saadakseen enemmän palkkaa tai joko ne eivät löytäisi samaa ammattia ammattikoulusta. Myös kolmas syy voi olla se, että nuori on vain sen tyyppinen ihminen, joka haluaa opiskella paljon. Itse olen ammattikoulun kannalla ja olen ihme kyllä tiennyt jo pienestä pitäen sen, mitä haluan päästä tekemään isona. Itseä kiinnostaa raskaan kaluston kuljetus-ala eli siis logistiikka-ala. Sieltä haaveilen valmistuvani kuorma-autonkuljettajaksi. Ainoa este sinne on se, että en itse ole ollut koulussa koskaan niin kiinnostunut koulun käynnistä ja minulla on ollut ja on edelleenkin oppimiseen liittyviä vaikeuksia, joten päätin, että haen helmi-maaliskuussa alkavassa yhteishaussa Luoviin Muhoksen yksikköön ja siis niille, jotka eivät ole koskaan kuullutkaan mistään semmoisesta, niin se on vaan semmoinen erityiskoulu niille, joilla on joitain oppimis-vaikeuksia, etteivät ne voi opiskella tavallisessa kouluympäristössä tms. Eikä Luoviinkaan pääse ihan noin vain. Sinne täytyy olla monet lääkärin todistukset, psykologin testit, jotka osoittavat avun tarpeen ja tietenkin motivaatiota opiskeluun, koska sielläkin täytyy silti opiskella, että sieltä joskus valmistuukin johonkin. Eli oma mielipiteeni on, että lukio on hyvä paikka niille, jotka jaksaa lukea ja saada "arvokkaan" ammatin, esim. lääkäri yms. Ammattikoulu on taas hyvä niille, jotka haluavat tehdä käsillä töitä ja oppivat käytännössä asioita. Mutta hyvä vinkki on se, että mene opiskelemaan sinne, minkä koet parhaaksi vaihtoehdoksi ja tunnet olosi mielekkääksi siellä ja olet kiinnostunut kyseisestä paikasta. Ja opiskele koulu kunnolla alusta loppuun saakka, lopussa kiitos seisoo. :)"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Elämä on elämisen arvoista

Nyt voin aidosti ja rehellisesti sanoa olevani onnellinen tällä hetkellä. Joulukuusta lähtien olen saanut kaikkia minun asioita niin paljon ...