10.9.2017

Miksi aloitin kirjoittamaan blogia?

"Olen ollut YouTuben puolella aika tunnettu siinä, että teen videoita sinne omasta elämästä, mutta nyt koitti aika, että kyllästyin siihen ja haluan kokeilla jotain uutta. Samalla myös ajattelin, että voisin kertoa näiden blogipostauksien avulla muille, minkälainen ihminen oikeasti olen, koska lähes kukaan ei tiedä sitä, eikä sen takia ymmärrä minua laisinkaan. Haluaisin vähän valoittaa tätä minun elämääni teille muille, että edes jotkut pystyisivät ymmärtämään minua ja eivät ajattelisi minua aivan normaalina ihmisenä, koska en ole normaali. Niinkuin tuossa ensimmäisessä postauksessa kerroin, niin olen sairastanut koko elämäni Klinefelteriä ja yritän sen kanssa opetella elämään tälläkin hetkellä. Joskus tuntuu, ettei se ole niin helppoa. Varsinkin, kun joudun kantamaan taakkaa siitä, että minua kiusataan koulussa siitä. Saan jatkuvasti miettiä koulussa, että "mitäköhän ne musta ajattelee nyt" tai muuta sellaista. Mutta yritän opetella elämään sen kanssa, vaikkei se helppoa olekaan. Syy, miksi halusin alkaa kirjoittamaan blogia on siis se, että saisin ajatukset muualle, kun saan vain höpötellä niitä näitä tekstimuodossa. Olen myös erittäin otettu siitä, että ensimmäinen postaukseni sai niinkin paljon lukukertoja. Ajattelin, ettei tämä minun elämäni kiinnostaisi ketään. Olinkin sitten väärässä. Olen saanut paljon positiivista palautetta siitä, että aloitin kirjoittamaan tätä. Tämän voisin ajatella olevan kuin oma pikku päiväkirjani, jonne kirjoittelen ajatuksiani omasta elämästä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Elämä on elämisen arvoista

Nyt voin aidosti ja rehellisesti sanoa olevani onnellinen tällä hetkellä. Joulukuusta lähtien olen saanut kaikkia minun asioita niin paljon ...